Ystävänpäivä

Ystävänpäivää vietetään tänä vuonna 14.02. (14pv helmikuuta). Vielä on hyvää aikaa ostaa ystävänpäivälahja.

Ystävänpäivä englanniksi Valentine’s day

Ystävänpäivä eli englanniksi valentine’s day on nykyaikana vuosittain vietettävä juhla jonka tarkoituksena on muistaa ystävää ja juhlistaa ystävyyttä ja muistaa ystävää.

Wikipedia kertoo ystävänpäivästä seuraavaa:

“Ystävänpäivä on luultavasti saanut alkunsa muinaisen Rooman Lupercalia-juhlista. Nuoret miehet kokoontuvat Palatinus-kukkulalla olevaan luolaan ja uhrasivat vuohia ja koiran. Juhlan jälkeen nuoret miehet kulkivat ympäriinsä vuohennahkoihin pukeutuneina ja läiskivät vastaantulijoita vuohennahkaisilla remmeillä. Sen uskottiin lisäävän hedelmällisyyttä.”

Muista siis ystävääsi!

Muista siis ystävääsi ystävänpäivänä ja hanki hänelle mieluisa ystävänpäivälahja.

Ystävänpäivä Suomessa ja maailmalla

Ystävänpäivää on Suomessa vietetty 1980-luvulta lähtien. Suomen kalenteriin ystävänpäivä on merkitty vuonna 1987. Se on muodostunut toiseksi suosituimmaksi korttipäiväksi joulun jälkeen. Päivän tunnuksena tunnetaan kautta maailman punainen sydän. Suomessa sen huomasi ensimmäisenä Tampereen Sydänyhdistys, joka keksi 1980-luvun alussa yhdistää ”punaisten sydänten juhlan” markkinointikampanjaansa. Seuraavaksi aiheesta kiinnostui Suomen Punainen Risti, joka painatti ensimmäiset ystävänpäiväkortit.

Amerikkalaisesta Valentinuksen päivästä poiketen suomalainen ystävänpäivä on yleisemmin ystävien muistamisen, ei vain rakastavaisten juhlapäivä.

Päivän tunnuksena on punainen sydän, joka symboloi rakkautta, ystävyyttä ja ihailua.

Lisäksi posti on tehnyt ystävänpäivästä tunnetun. Yhdysvalloissa on muun muassa tytöillä sellaisia uskomuksia, että ensimmäinen mies, joka kävelee heitä vastaan ystävänpäivänä, on Valentine eli se heidän oikeansa. Lisäksi ystävänpäivänä omenan halkaiseminen ja siementen lukumäärän laskeminen todistaa sen, kuinka monta lasta kyseinen tyttö saa. Yhdysvalloissa rusettiluistelu on varma ystävänpäivän merkki.

Esimerkiksi Japanissa ystävänpäivänä tytöt antavat pojille suklaata. Ruotsissa ja muissa pohjoismaissa ystävänpäivää vietetään samoin kuin Suomessa.

Jätä kommentti

Huomaa: Kommentit esitarkastetaan ja tämä saattaa viivästyttää kommenttisi julkaisemista, joten ei ole tarpeen postittaa kommenttiasi uudestaan.