Lahja

Lahja eli englanniksi gift on toiselle henkilölle annettu esine, palvelus tai rahaa joka on annettu pyytettömästi, eli henkilö ei vaadi sitä vastaan mitään vastapalvelusta.

Lahja ja juridiikka

Esineen tai rahan lahjoittaminen on myös oikeustoimi jolla antaja antaa vapaaehtoisesti omaisuuttaan lahjansaajalle. Kyseessä on vastikkeeton luovutus, eli lahjansaaja saa lahjan ilman veloitusta eli ilmaiseksi. Lahjanantaja voi periä lahjansaajalta myös ns. nimellisen hinnan, tässä tapauksessa luovutus on edelleen kuitenkin lahja, koska vastine on niin pieni lahjan arvoon verrattuna.

Lahjaksi katsotaan juridisesti mm. raha, tavara, osakekirja ja juokseva velkakirja. Myös velan anteeksi antaminen on lahja.

Juridisesti pätevä lahjoitus tapahtuu siten, että lahjanantaja ilmoittaa lahjoittavansa omaisuuttaan ja lahjansaaja ilmoittaa ottavansa lahjan vastaan.

Ilmoitukset voidaan tehdä suullisesti yleensä, mutta eräissä tapauksissa vaaditaan kirjallinen muoto. Esimerkiksi kun lahjoitetaan auto, moottoripyörä tai asunto omistusoikeuden siirtyminen on tehtävä aina kirjallisesti. Muissakin tapauksissa, varsinkin jos lahjoitus on suurehko, se kannattaa tehdä asiakirjan muodossa. Jotta pätevä lahjoitus olisi tapahtunut, edellytetään, että omaisuus siirtyy saajan hallintaan.

Lahjat.info

Lahjat.info tarjoaa parhaat lahjavinkit lahjaksi ilmaiseksi.

Jätä kommentti

Huomaa: Kommentit esitarkastetaan ja tämä saattaa viivästyttää kommenttisi julkaisemista, joten ei ole tarpeen postittaa kommenttiasi uudestaan.